maanantai 15. syyskuuta 2008

Kiirettä pitää.

Näinhän siinä sitten tuppaa käymään. Vaikka tarkoituksena oli kirjoittaa edes lyhyesti silloin tällöin niín ei sillekään ole tullut otettua aikaa tai luotua liikaa ajatusta.

Ensimmäiset pari viikkoa Brysseliä on nyt takana ja pääroolissa on ollut työ. Tai enemmänkin työhön tutustuminen ja orientoituminen kuin kova työnteko. Firma joka toimii lähes kaikkialla maailmassa ja työllistää 150 000 ihmistä on nimittäin jo aika iso organisaatio, joten kaikkien perusjuttujen ja toimintatapojen hahmottamiseen ja sisäistämiseen menee oma aikansa.

Tämän viikon agendassa olisi sitten päästä tuolta perustasolta eteenpäin ja alkaa ihan tosissaan työstää omaa projektiani. Alku on ollut ehkä vähän kankeaa, kun on niin monta kysymystä ilman vastausta, mutta eiköhän se siitä kohta lähde. Pienenä pomppuna matkassa on tosin, että oma esimieheni, joka siis projektin alunperin järjesti ja jollen olen ollut raportointivastuussa, ilmoitti vaihtavansa toisiin tehtäviin yrityksen sisällä lokakuun alusta. Onneksi lupasi pysyä mentorina vaikka itse ei enää projektissa ole mukana. Firmassa jossa itsenäisyyttä ja henkilökohtaista johtajuutta painotetaan huomattavissa määrin, asia on tietty normaali ja itsellekin ihan ok. Onhan se toisaalta hassua, että jatkossa lähin esimies istuu Yhdysvalloissa, kun tähän asti ne on yleensä olleet viereisessä toimistossa:D

Vapaa-aikaakin on töiden ohessa ollut. Elokuviin olen ehtinyt kolmesti, viikonlopun aikana kävin katsomassa tulevia ensi-iltoja pari, joista eilen nähty Coenin veljesten "Burn After Reading" oli aivan mahtava ja ehdottoman suositeltava. Avasi Hesarin mukaan Jenkeissäkin suoraan ykköseksi. Suomeen sitä saa odotella vielä pari kuukautta, joten en tässä sen enempää kerro, kunhan vain kehotaan katsomaan!

Harkkariyhteisö tässä meidän asuntohotellissa on tosi tiivis, joten illat ja viikonloput on menneet mukavasti uudessa seurassa. Heti ensimmäisenä maanantai-iltana oli yhdet läksiäiset, joissa tavattiin Joaon (se portugalilainen kämppis) kanssa melkein kaikki 40:stä harjoittelijasta. Suurin osa kesän harkkareista on lähtemässä 2-3 viikon sisään ja lokakuusta lähtien meitä on alle 10, joten siinä vaiheessa porukka tiivistyy varmaan vielä entisestään.

Siinä pieni yhteenveto viime viikoista. Palailen asiaan taas piakkoin, vaikka aina 10 tunnin päivien jälkeen ei huvitakkaan enää istua hetkeäkään lisää koneella. Illan ohjelmiin sopiikin paljon paremmin leffat, tv-sarjat, illalliset ja kirjat. Monipuolinen liikuntakin pitäisi saada vielä settiin mukaan. Tämä ilta menee varmaan päivystäessä CNBC:tä ja ihmetellessä kuinka Wall Streetillä jyrisee. Ehkä kuluttajatavarakauppa oli sittenkin parempi valinta kuin johdannaispaperikauppa:D

maanantai 1. syyskuuta 2008

Brysseli, palasissa.

Ja taas mennään. Niin mies kuin blogin kirjoittaminenkin. Lähdin siis syksyä ja vielä uupuvaa gradua vielä hetkeksi pakoon ja tulin tekemään CEMS-opintoihini tarvittavaa ulkomaanharjoittelua tänne Euroopan pääkaupunkiin. Viime vuoden Kanadan reissu ei ihan riittänyt viikkomäärältään, joten nyt teen sitten vuoden loppuun saakka töitä Procter & Gamblen (jos firma ei ole tuttu niin brändit kuten Ariel, Fairy, Pringles, Gillette, Braun, Pampers etc. varmaan ovat...) Information and Decision Solutions osastolla. Projektista tai työtehtävistä en vielä paljoa tiedä, enkä varmaan voi paljon kirjoittaa, mutta elämästä täällä mannermaan sydämessä ja asumisesta asuntohotellissa kymmenien muiden harjoittelijoiden kanssa varmaan riittää tarinaa tarpeeksi.

Uuden reissun kunniaksi päätin ottaa myös uuden lähestymistavan tähän blogiin. Suurimpana syynä se, että aiemmat blogit ovat jääneet kaikki hiukan kesken tai hiipuneet loppua kohden kiireiden viedessä voiton koneella istumisesta. Eli, ei ole ollut jaksamista kirjoittaa pitkiä pätkiä kun tekemistä on riittänyt muutenkin. Tämä taas on johtunut ehkä turhan tiukasta puhki selittämisestä ja analyysista monessa postissa. Joten, kun tästä reissusta ei tarvitse matkaraporttia kirjoittaa ja töistäkään ei saa liikaa puhua, niin päätin kirjoittaa tuokiokuvia sieltä ja täältä ja yrittää tulkita tunnelmia muutamin sanoin ja kuvin. Siitä siis nimi, Brysselin palasia. Ja lisäksi se sointui kivasti;D

Aloitetaan siis alusta, eli ensimmäisestä illasta.

Matkatavarat tulevat ehjinä perille, vaikka trolley onkin kokenut kovia koko kesän. Kentällä on hiostavaa, meluista ja täyttä. Viimeistään ulkona selviää, että parin kanssamatkustajan t-paidat ja shortsit eivät olleet huono vitsi. Päinvastoin, oma neule on reippaasti liikaa ja hiki puskee hiostavan lämpimässä kelissä mukavasti päälle taksi jonottaessa. Taksi heittää hotellille nopeasti ja siististi, mut ei halvalla. 40 euroa, silvous-plaiz.

Hotellina toimii Citadines Toison D'or.Kamat huoneeseen, paita vaihtoon, ulos ja illalliselle. Takuuvarmana valintana italialaista, opiskelijalle uskollisilla tavoilla tonnikalapastaa. Eipä ne muut nyt niin paljon kalliimpia ois ollut. Viereisissä pöydissä puhutaan ruotsia, englantia, amerikkaa, italiaa ja jopa kai ranskaakin. Tarjoilija lähinnä italiaa ja puhinaa. Ohi kävelee jopa suomalaisia. Viimeisimpiä lukuunottamatta tunnelma on siis mannermainen ja olo tosiaan kuin Euroopan sydämessä. Hotellin sijainti ekspatriaattien suosimalla Louisan alueella tosin vääristää kuvaa. Marokkolaisia, kongolaisia tai monia muita maahanmuuttajaryhmiä kun ei paljon kumminkaan näy.

Takaisin hotellille, kämppäkaverikin (P&G:n harjoittelijat jakavat huoneet) on palannut. Portugalilainen Joao tervehtii minua Suomi-paita päällä. Kuulemma reissannut pari kertaa Suomeen teekkariopiskelijoiden kv-yhteisön kautta. Eli Otaniemi ja ylioppilaskuntien baarit ovat ainakin tuttuja. Hauska yhteensattuma ja erityisen mukava mies. Pienen tutustumisen jälkeen todetaan että huoneen jakavat nyt seuraavat 4 kuukautta kaksi miestä Euroopan vastakkaisilta laidoilta.

Näin olen siis saanut alkuun sekä oleskeluni täällä että blogin. Molemmat jatkuvat ja ensimmäistä voi seurata jatkossa jälkimmäisestä, eli täällä osoitteessa brusselsbits.blogspot.com.