Nyt on jo reilu kuukausi vyön alla ja kolmas blogiposti vasta työn alla. Hahmottelin tätä jo viime viikolla, mutta toimimaton netti ja peruskiireinen arki lykkäsivät kirjottamista viikonlopun yli sopivasti maanantaille. Joka ei sinällään haittaa, kun tarkoitus on kumminkin kirjoittaa viikonlopuista. Ja mitäpä muuta sitä maanantaina odottaisikaan:D
Vaikka puolet ajastani täällä meneekin töissä, jää arki-illoilla ja varsinkin viikonlopuille kivasti aikaa itselle ja muille asioille. Kuten aiemmin kirjoitin, on harkkariyhteisö tiivis, tuttuja riittää P&G:n ulkopuolellakin ja aika melkolailla aina kortilla. Sen takia viikonloput ovat nousseet aivaan uuteen arvostukseen. Jo pelkkä myöhään valvominen (lue:ulkona käyminen) ja myöhään nukkuminen ovat ihan mukavaa ajanvietettä, jolla viikonlopun vapaat tunnit saa helposti tapettua, mutta Brysseli tarjoaa niin paljon muutakin.
Olemme pienellä porukalla viettäneet pari sunnuntaita "lähes täydellinen sunnuntaipäivä"-tittelin alla. Molemmat aamut ovat alkaneet pienellä retkellä Gare du Midin markkinoille, josta löytyy aivan mahtavaa ruokatarviketta ja lisäksi kaikkea muuta tilpehööriä kengistä kelloihin. Marketti on erittäinen tervetullut juttu, varsinkin kuin lähin ruokakauppa on lähes yhtä ankea kuin Töölön Alepat ja kaikenlisäksi se on sunnuntaina kiinni kahta tuntia aamulla lukuun ottamatta. Marketilla onkin vietetty pari aamuista tuntia, ostaen kourallisella kolikoita erinomaisia juustoja, tuoretta leipää, hyviä hedelmiä ja vaikka mitä muuta. Samalla pääsee nauttimaan yleisestä hälystä ja hässäkästä kun torikauppiaat tinkaavat ja tarjoavat tuotteitaan. Vaikka markkinaostokset vaativat hiukan enemmän aikaa ja suunnitellua kuin lähikauppareissu, viikon avainhankinnat olisi kiva tehdä Gare du Midiltä jos säät sen sallivat. Eilen tähän ei ollut mahdollisuutta kun vettä tuli isosta saavista koko päivän. Bongasin onneksi keskiviikkomarketin kämpän läheltä, eli sinnekin voi yrittää töiden jälkeen ehtiä ostoksille ja juomaan viiniä pystybaarissa:)
Toinen olennainen osa Brysselin vapaa-aikaa on ollut kaupungilla hengailu ja isot aamupalat ja lounaat hyvässä seurassa. Vaihtariporukalla ollaan kierretty useampia ravintoloita ja järjestetty pari hotellihuonebrunssia. Vaikka töissäkin lounaaseen kahvien kera on melkein tunti aikaa, ei ole mitään siistimpää kuin istua ja syödä hyvin pari tuntia kavereiden kanssa. Toissa sunnuntaina suuntasimme marketin jälkeen belgialaiseen kahvilaketjuun, joka on tunnettu hyvistä aamupaloistaan. Sattumalta pari pöytää meidän seurueestamme oli ulkoministeri Alexander Stubb perheineen aamupalalla. Vaikka sitä onkin tottunut, että maailmalla törmää ihmisiin mitä oudoimmissa paikoissa ja että Bryssel on EU-politiikan ydin, tuntui silti hassulta, että olimme päätyneet juurikin samaan paikkaan yhden viimeaikaisen politiikan keskeisimmän nimen kanssa. Ilmeisesti Stubb perheineen oli tekemässä samaa kuin mekin, eli nauttimassa erinomaisesta sunnuntaisäästä ja Brysselin autottomasta sunnuntaista.
Autoton sunnuntai onkin hyvä aasinsilta kolmanteen loistojuttuun, eli siihen lukemattomaan määrään tapahtumia mitä täällä on tarjolla. Muutama sunnuntai takaperin kaupunki hyvin laajalta alueelta oli suljettu autoilta ja ihmiset pyöräilivät, kävelivät, skeittasivat, potkulautailivat ja ties mitä joka paikassa. Ensi vuodelle Bryssel suunnittelee autottaman päivän pidentämistä myös viikolle. Siinä on Helsingillä ja pelkän Espan sulkemisella vielä vähän tekemistä että pääsee samaan. Toissa perjantaina oli myös kesän viimeinen RollerParade eli rullaluistinparaati jossa jengi rullailee soundsystem auton perässä kaupungin isommilla kaduilla. Autot on tietty ajettu pois jaloista pyörimästä. Leffafestareitakin on jo kierretty parit ja viime viikonloppuna oli myös ns. taiteiden yö jossa erilaiset perfomanssit täyttivät kaupungin keskustan. Valitettavasti olin eri puolella kaupunkia ja tempaukset jäivät näkemättä. Ranskankielistä yhteisöäkin on jo ehditty juhlia ja olutta maistella Grand Place olutfestareilla. Ja siinä ne viikonloput tähän mennessä alkavat olemaankin:D
Nyt on tosiaan jo 1/3 osa harjoittelua takana ja kun näin joulua kohti mennään niin meno vaan tiivistyy töissä ja vapaalla. Tarkoituksena olisi vielä kiertää vähän Eurooppaakin tässä syksyn aikana. Lontoo ja Pariisi on jo kertaalleen buukattu, agendaa pitäisi täydentää ainakin vielä Amsterdamilla, Belgian muilla kaupungeilla sekä pienellä automatkalla. No, näihin suunnitelmiin palailen kun ne ovat ajankohtaisempia. Eli en vielä tällä viikolla, mutta ehkä jo seuraavalla. Siihen asti hyviä vointeja!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti